Corner-free Environment - Nurkaton Ympäristö

I made a shocking discovery: our apartment has no corners.

Bebecito is approaching the Terrible Two's and the desperate parents are eager to set some limits, well, to the obvious: NO to digging garbage, NO to climbing the bookshelf, NO to playing with toilet water, NO to touching hot stove. The most used and efficient approach seems to be the Time Out method: when behaving badly the child is taken to a designated corner for the appropriate duration to his age (which in our case would be up to one minute). After the punishment the parent hugs the child showing that he still is loved and that it is not about himself but about his behaviour. Makes sense.

Happy that there is proven method I started with the discipline, but soon discovered that there are no corners to use in our place. How is this possible. Very simple. Like so many other Montrealers, we live in a flat designed after a train wagon. One room after another leading from the back balcony, through the rear car (Bebecito's room), through the dining car, the train toilet (well, at least this is not moving), sleeping car and finally to the saloon car and front balcony. Each room has a door in each end and if there is any space around it is sure to have been filled with furniture a long ago.

True, the Time Out method can obviously be used with another spot designated to the discipline (yet to be determined in this case), and who knows maybe growing up corner-free can be good to one's development.
***
Tein järkyttävän havainnon: kodissamme ei ole nurkkia.

Onni on lähestymässä uhmaikää ja epätoivoiset vanhemmat yrittävät laittaa rajoja: EI saa tonkia roskista, EI saa kiivetä kirjahyllyyn, EI saa lorkkia vessanpönttöä, EI saa koskea kuumaan uuniin. Siis ne tavalliset. Olen ymmärtänyt että ns. Time Out metodi olisi tehokas ja hyvin yleinen: Kun lapsi tekee jotain ei toivottua hänet viedään ennalta määrättyyn nurkkaan ajaksi joka on sovelias hänen iälleen (meidän tapauksessamme alle minuutiksi). Sen jälkeen halataan että hän tuntee itsensä vieläkin halutuksi ja ymmärtää että rangaistuksessa on kysymys käytöksen korjaamisesta eikä lapsessa itsessä ole vikaa. Kuulostaa yksinkertaiselta.

Ennen kuin pääsin alkua pitemmälle huomasin ettei meillä ole asiaan soveliasta nurkkaa. Miten se on mahdollista? Hyvin helposti: kuten niin monet muutkin montrealilaiset me asumme huoneistossa joka muistuttaa hyvin paljon junaa. Juna alkaa takaparvekkeelta. Sitten vuorossa perävaunu, siis Onnin huone, sen jälkeen hyvässä järjestyksessä ravintolavaunu, junan vessa, makuuvaunu ja lopuksi salonkivaunu ja etuparveke. Joka huoneessa on ovi kummassakin päässä ja se mitä on oven ympärillä (missä siis normaalisti sijaitsisivat nurkat) on jo aikaa sitten peitetty huonekaluilla.

Totta kyllä että Time Out metodia voi tietenkin käyttää ilman nurkkia, kunhan on määritelty sopiva paikka rangaistuksen täytäntöönpanoon - jota ei siis meillä vielä ole löydetty - ja kukapa tietää, ehkä lapsen kehitykselle on hyväksikin kasvaa nurkattomassa ympäristössä.

Itse olisin valmis panttaamaan television, videot, tietokoneet ja pelit ainakin seuraavat kymmenen vuotta, mutta enpä ole yksin asiasta päättämässä joten toisin kävi. Liikkuva kuva on saanut jo (Onnin) pikkusormen - voi, liian aikaisin! Annoin periksi vain sillä ehdolla että Senor Lopez jättää minulle laadun- ja määränvalvonnan. Onneksi nykyään sentään on valinnanvaraa. Tämänhetkinen suosikkimme on Pocoyo, pieni poika joka seikkailee kavereineen simppeleissä animaatioissa. Englanninkielinen version puhuu Stephen Fry, täytyypä vielä etsiä saako sitä myös suomeksi tai espanjaksi. Yksi jakso kestää 5 minuuttia eikä sen pitempään Onnin tarkkaavaisuuskaan riittäisi, saatika että Äiti sallisi.
***

When it comes to TV, videogames, computers and such, I believe that abstinence is the way to go in protecting the children. I was ready to wait another ten years before letting the moving image poison my child's mind. Well, didn't happen that way. He's already hooked. I authorised myself to do the quality- and quantity checking. Right now our favourite is Pocoyo; a simple animation of a little boy and his amigos. The English version is adequately narrated by Stephen Fry - I still have to find out if it exists in Finnish or Spanish. The 5-minute episodes exceed neither Bebecito's attention span, nor Mamacita's limits.

Translator in the House - Tulkki talossa

Onnin puolitoistavuotispäivä lähestyy ja seuraamme suurella mielenkiinnolla lapsen kielen kehitystä. Puheenpulputusta tulee hurjasti mutta selviä sanoja vielä vähän harvemmin. Vaikka kateellisena joskus kuuntelenkin samanikäisten yksikielisten kolmesanaisia lauseita, tiedän ettei meillä ole aihetta huoleen. Puheen ymmärryksessä pojalla ei ole mitään vaikeuksia, ei suomeksi, espanjaksi, ranskaksi kuin englanniksikaan. Jos espanjankielisessä puheessa vilahtaa sana perro, alkaa Onni hokea hauva hauva hauva, taikka sanan naris kuullessaan osoittaa omaa nenäänsä ja ilmoittaa nenä taikka le nez. Siinäpä oppivat Abuelitos (Meksikon isovanhemmat) samalla suomea.

Olemme olleet hyvin tarkkoja siitä että kukin perheenjäsen puhuu Onnille vain yhtä kieltä kerrallaan. Häntä ei näytä häiritsevän se että kuulee vanhempiensa puhuvan englantia keskenään tai että äiti haastaa puhelimessa ranskaa. Mutta jos vaikka tapailen laulun sanoja englanniksi Onnille, hän katsoo minua nauraen ja ihmetellen. Että mitä se äiti nyt hupsuttelee.
***
Bebecito's 18-month birthday is almost up and we are fascinated with the development of the speech. He speaks a lot, in his own peculiar manner, but we have been able to decipher only few understandable words. Even though I sometimes sense a bit of jealousy hearing his monolingual friends utter three-word sentences at the same age, I know we have nothing to worry about. There is nothing wrong with his understanding, whether in Finnish, Spanish, French or English. He listens to the adults' conversations very carefully, and upon hearing the word perro, he starts immediately repeating hauva hauva hauva (dog in Finnish baby language), or if the word naris is mentioned, he grabs his nose announcing: nenä or le nez. With this repetition also los Abuelitos are learning Finnish.

We have been quite careful when addressing Bebecito himself, that each person speaks to him consistantly in one language only. He seems not disturbed by the fact if his parents converse with each other in English, or if mama speaks French on the phone. However, should I start reading a story to him in English, or sing a song, he looks at me kind of amused and in wonder. Like, what are you doing, silly mama.

C'est le bonheur!

Sopivan nimen etsiminen omalle lapselle oli yksi niistä asioista joita eniten odotin raskausaikanani, mutta joka myös osoittautui todella haastavaksi. Ei vähiten siksi että täällä Quebecissa lapsi täytyy rekisteröidä jo kuukauden sisällä syntymästä, mutta myös siksi että meidän piti löytää nimi, joka toimisi niin suomeksi, espanjaksi, ranskaksi kuin englanniksikin. Onnihan hänestä tuli, eniten juuri tuon merkityksen vuoksi, mutta myös yksinkertaisen kirjoitusasun ja helpon lausumisen vuoksi. En tiennyt vasta kuin myöhemmin, enkä edes tullut moista ajatelleeksi, että Onnihan onkin tällä hetkellä oikein muotinimi, uusia Onneja näyttää syntyvän kuin sieniä sateella.

No, Onni on Onni enkä usko että maailmassa on toista nimeä joka kuvaisi tuota ihanaa ilopilleriämme paremmin. Hän on aina hyväntuulinen hymypoika, joka saa niin vanhempansa kuin vieraammatkin iloisiksi pelkällä säteilevällä olemuksellaan. Viikonloppuna ollessani Onnin kanssa puiston lastenaltaalla eräs satunnainen täti totesi Onnin innokkaasta polskuttelusta: "C'est le bonheur!" (Tuo on onnea!) Exactament!

Kuvassa muuten ekaluokan kirjoitusharjoituksia. Taisi olla onni mielessä jo silloin....

###
Giving a name to a whole new person was one of the things that I most looked forward to during my pregnancy, but that I found the most difficult at the same time. To name someone means so much - you want it to be everything. To our particular case it proved to be even more difficult, because the chosen name had to work well in at least four different languages, Finnish, Spanbish, French and English. Short, sweet, no special characters, please. And with a nice meaning. So we gave bebecito a traditional Finnish name, Onni, which means happiness. Easy to spell, pronounced more or less identically in all languages.

And our little happy face really has lived up to the name! Just last week I was at the kiddie pool with bebecito, who totally enjoyed the experience and wasn't shy to show it, when another parent passed by and simply commented: "C'est le bonheur!" (tha's happiness!) Exactament! I couldn't but agree.

In the picture: my writing excercises from 1981. I think Onni has been in my mind ever since...

Mission Impossible

Return to home Montreal brings us to a mental and physical chaos; nostalgia and culture shock do not help the adaptation, nor does the fact that Bebecito had to start daycare almost before he could recover from the jet lag.

In all his eleven months our son has always been interested in going to new places and meeting people, dogs and other babies. In fact, he makes more friends than his parents. So, the introduction to the family daycare was just another fun place with a lot of toys, and other interesting kids. Until yesterday, his second full day. 40 minutes into the nap time I get a call from the daycare owner. Bebecito is keeping other kids awake with his screams. The reality had dawned to my baby: he's supposed SLEEP without MOTHER. Picking up the screaming little boy I wonder myself if he's already been traumatised for life.

The daycare owner tells me that we have until end of the week - two full days - to make him learn to nap quietly, or else... she'll point us to the door.

Panic. I have to start work Tuesday, Monday is Labour day, everything will be closed. We have 48 hours to do something that normally would take about 6 weeks. I feel uneasy to leave my child in a place where he is obviously not wanted. However, to get a spot in a daycare in Montreal, you need to apply 3 years in advance - that is, before you even think about getting pregnant. We considered ourselves lucky to get this temporary spot. If this falls through, we might have to welcome la Suegra/ la Abuelita for a few month visit, to take care of Bebecito. I send senor Lopez to the library to borrow every single self-help book that promises to solve your baby's sleep problem with miraculous results.
I can almost hear the theme tune from Mission Impossible....
***
Paluu kotiin Montrealiin tuo meidät keskelle kaaosta: Suomi-nostalgia ja taasen kulttuurishokki päällä ei auta sopeutumista arkeen. Onni aloitti hoitopaikassa melkein ennen kuin olimme kukaan selvinneet aikaerosta.
No, poika on aina ollut innostunut uusista paikoista ja ihmisistä, joten niin meni ensimmäinen viikko hoidossakin. Uusia leluja, uusia kavereita, kaikkea kivaa, eiliseen asti.

Eilen oli Onnin toinen kokonainen päivä, tai olisi pitänyt olla, mutta hoitotäti soittikin kohta puolenpäivän jälkeen vaatien hakemaan kirkuvan pojan pois. Onnille oli näköjään yksi asia selvinnyt: hoidossa pitäisi NUKKUA päiväunet, ILMAN ÄITIÄ. Ja sille protesti, niin ettei siinä kerhossa kukaan muukaan nukkunut. Kärrätessäni kirkuvaa lastani takaisin kotiin kävi mielessä että jokohan tälle on pahojakin traumoja tästä kokeilusta tullut. Kerhotäti antoi ukaasin että pojan on opittava nukkumaan päikkärit siivosti viikonloppuun mennessä, muuten saamme etsiä hoitopaikkaa muualta.

Paniikki. Meillä on siis kokonaista 2 päivää aikaa suoriutua sellaisesta mikä asiantuntijoiden mukaan vie jopa 6 viikkoa.... Minkäs teet, oma duuni alkaa ensi viikolla. Hoitopaikkoihin on täällä 3 vuoden jonot (mikä on tietysti täysin absurdia, pitäisi ilmoittautua jo ennen raskaaksituloa) joten muualta on turha paikkaa etsiä. Viime kädessä joudumme ehkä kutsumaan Anopin kylään muutamaksi kuukaudeksi lapsenlikaksi, mutta ennen sitä kaikki keinot on käytettävä. Siispä lähetin Senor Lopezin kirjastoon lainaamaan kaikki self-help oppaat jotka lupaavat ratkaista lapsen uniongelmat silmänräpäyksessä.
Saamme nähdä kuinka käy....

First shock - Eka shokki

Jo New Yorkissa Finnairin koneeseen noustessa alkoi tuntua että olemme kotona. Kone oli täynnä pellavapäisiä suomalais- tai puolisuomalaislapsia matkalla mummolaan ihan niin kuin Onnikin.
Aikaero keinuttaa Äiti-ihmistä vieläkin, eikä asiaa tietysti auttanut se että keskellä yötäkin aurinko melkein paistaa. Onni taas tuntuu ikävöivän Senor Lopezia tai sitten muuten ihmettelevän miten kaikki yht´äkkiä puhuvatkin samaa kieltä.

Tässä vaiheessa sitä tulee aina se tunne että enhän minä tänne halunnut vaan sinne nostalgian pullantuoksuiseen Suomeen, lapsuuden kesään missä aina on helle ja syödään maailman makeimpia mansikoita ja missä epämiellyttävät asiat eivät yksinkertaisesti ole olemassa. Onneksi tiedän että kyseessä on kulttuurishokki, ja että asioihin tottuu vähintään kahdessa viikossa. Ja vaikkei tottuisikaan, niin käymäänhän tänne on tultu eikä olemaan.

Kulttuurishokin aihe tällä kertaa, kaupasta saatavat vauvanruuat!!!!! En ollut silmiäni uskoa kun kävin läpi Prisman ja Citymarketin - siis tietääkseni suurimpien ruokakauppaketjujen - lastenruokavalikoimia. Ei juuri lainkaan Luomua. Ja jos onkin, niin lisäaineet on samoja kuin ei-luomussa, riisi- ja vehnätärkkelystä, emulgointiainetta, sokeria, palmuöljyä.... Kaikessa, jopa puurohiutaleissa ja omenasoseessa. Ei kokojyväviljaa tai ruskeaa riisiä missään. Mutta 8-kuukautisen vauvan valmisruokiin lisätty raejuustoa, kermaa, juustoa, sieniä.... jotka nimenomaan ovat kiellettyjen listalla vuoden ikään asti, ainakin tuolla Atlantin toisella puolella.

Olinpa Montrealissa hyvälle oppinut kun luomua sai ja purkissa on sitä mitä sanotaan eli jos nimike on Omenasose, niin siinä on omenaa ja vettä, korkeintaan C-vitamiinia lisätty. Kokojyväpuurohiutaleissakin ainoastaan rautaa.
Sinne jäivät hyllyyn suurin osa, vaikka pitikin muutama purkki ostaa hätävaraksi. Ensikäytön jälkeen mömmöjen koostumuksesta voisin sanoa että limaista liisteriä, tyhjää purkkia ei saanut juoksevalla vedellä millään puhtaaksi. Söisinkö itse? No en. Olenko liian kranttu? Voi olla, mutta tuo valinnanvaran puute ällistyttää. Suomukset ovat pudonneet silmiltäni.
###
Already in New York, catching the Finnair flight, I started to feel we were in Finland. The plane was full of blond children, all on their way to see their distant Grandparents in Finland (so I imagined). Mamacita is still suffering from jet lag, and the midnight sun does not certainly help getting used back on track. Bebecito is missing Senor Lopez, or at least wondering why on earth everybody speaks the same language.

At this point, I always realise, it wasn´t here I wanted to come, but to the Nostalgia Finland of my childhood, where the summers were always hot and tasted like the sweetest strawberries. The place where nothing unpleasant just does not exist. Well, having done this a few times in the past, I know that it´s culture shock that I´m going through, nothing more. And that I will get used to things again, in about a week. Or if I don´t, well, it´s not a lifetime I am spending here anyway...

As I became a mother abroad, I never had to deal with baby stuff in Finland before, so I assumed that stuff has to be more or less the same everywhere. Such as food. In Montreal I buy mainly ready-made strained fruit and veg and meat, normally organic, and wholegrain cereal such as oats, barley and rice. I found these very high quality, and what ´s best, they do not contain and additives, sugar or other strange ingredients, only iron or vitamine C if anything.

After a trip to two of the biggest supermarket chains in Finland, I´m truly in a shock. Shelves full of variety of fruit purees, ready meals and cereals for babies to choose from. Only that... not many organic alternatives. Well, no big deal. But ALL the jars and boxes, even organic ones, contained ingredients like rice or wheat starch, sugar, palm oil... things I don´t know how to translate. Even oatmeal had added starch and vegetable oil. None of the cereal was wholegrain. For 8-month-old babies they offer cheese, cottage cheese, cream, mushrooms, which all are on my list of not to give until baby´s one year old.

Am I neurotic or what? I had to buy a few jars just for panic feedings, and the hungry Bebecito ate the food alright but the pureed chicken and vegetable casserole was slimy and - in search of a better word - starchy. It was impossible to rince the empty jar clean.

Would I eat this? No. So why do I have to give it to my child?

Kurkistus pään sisään - Peek inside the head

Pienokaisellamme on iso pää, bebe pelón con cabezota sanovat Meksikossa vaikkei kysyttäisikään.
Iso pää, isot aivot, tuumimme, mutta lääkäritäti oli sitä mieltä että kannattaa tutkia mieluummin kuin hutkia ja lähetti meidät Montreal Children's Hospitaliin. Ensin röntgeniin katsomaan etteivät luut kasva yhteen ennen aikojaan, mikä saattaisi aiheuttaa ainakin kosmeettisia ongelmia. Poikaparka käärittiin lakanan sisään kuin taco ja pelokkaat vanhemmat käskettiin säteilyrajan ulkopuolelle. Asiantuntevat teknikot juttelivat Onnille mukavia ja piina oli melkein ohi ennen kuin itku tuli. Lausunto: kaikki näyttää normaalilta.
Sitten oikeasti kurkistus pään sisään: ultraäänellä päälaen aukileesta. Tunsimme olevamme tieteisjännärissä kun teknikko levitti geeliä pojan päähän ja ruudulla alkoi näkyä rakeisia kuvioita jotka otaksuimme Onnin aivoiksi. Tulokset tulevat muutamassa päivässä, mutta äidinvaisto sanoo että kaikki on kunnossa. Kuten kuvasta näkyy, omena ei todellakaan ole pudonnut kauaksi puusta.


***
Our baby has a big head. Bebe pelón con una cabezota, es como muñeco, say the Mexican relatives as well as all the señoras at the supermarkets who come kiss the baby without invitation.
Big head, big brain, we think. However, Madame Docteur advised that it's better to be safe than sorry and referred us to Montreal Children's Hospital for some tests. First stop, X-ray, to check that the bones haven't closed too early, which could cause at least some cosmetic problems. Pobre Bebecito was rolled inside a sheet like a taco and pobres parents were shepherded out of the rays' reach. The professional technicians were goofing around to keep the tears away and Bebecito was well entertained until the last shot when his patience run out. Good news: everything looks normal.

Next stop, a real peek inside the head: ultrasound from the soft spot on top of the head. Feeling like actors of a sci-fi movie, we watched in awe how the technician spread gel on Bebecito's head and the grainy pictures that we guessed were of his brain rolled onto the screen. The results will take a few days, but mother's instinct says that all is well. It could be in the genes, too, the shape and size of the head. As you can see in the pictures.

(And thanks to the public health service, all this was done fast, without delay, no questions asked, with the latest technology and, of course, with no charge.)

Arvoitus - Riddle

Ensialkuun se oli kuin raejuustoa sinapissa.
Sitten myöhemmin, välillä kuin porkkanakakkutaikinaa,
joskus taas muovailuvahaa johon kaikki värit ovat sotkeutuneet keskenään,
toisinaan kuin pikkukiviä Brightonin rannalta.
Sen tuloa odotetaan ja vahditaan,
mutta kun se vihdoin on täällä, huokaistaan "joko taas!"

***

In the beginning it was like cottage cheese in Dijon mustard.
Later, sometimes like carrot cake dough,
other occasions it reminds us of playdough all the colours mixed together,
once or twice it has looked like a pebble from the Brighton beach.
We are anticipating its arrival, sometimes even with anxiousness,
but when it is finally here, we sigh, "not again!"

Greetings from Paradise! - Terveisia Paratiisista!

Olemme paratiissa.
Onnin Top 5:
5) Uinti turkoosissa laguunissa Aidin ja Isin kanssa.
4) Paljon syleja ja seurustelijoita.
3) Ensimmainen makuelamys: Mango!
2) Kylapaikan punainen riisipallo valaisin ja muut mielenkiintoiset esineet, kasvit ja elaimet.
1) Siesta riippumatossa.

Paratiisissa ei ole jatkuvaa internet-yhteytta, joten postaukset saattavat jaada harvanlaisiksi. Disculpe!
***
We are in Paradise.

Bebecito´s Top 5 for Today:
5) Swimming in a turquoise laguna with Mamacita & Papacito
4) Lots of admirers
3) Tasting something divine (almost as divine as mother´s milk): Mango!
2) Red rice paper globe lamp and other interesting objects, materials,plants and animals.
1) Siesta en hamaca.

There´s no constant internet connection in the Paradise, so the next posting may take time. Disculpanme!

Bach

Señor Lopezin ystävä DJ-muusikko valisti meitä että vauvoille kannattaa soittaa Bachia. Ei siis mitä tahansa klassista vaan Johan Sebastiania vain. Tutkimuksen mukaan se edesauttaa ei vain lapsen nuottikorvan ja musikaalisuuden kehitystä mutta myös matemaattisuutta ja muuta älykkyyttä. Siis, Rakkauden edelmämmehän on tietysti huippuälykäs jo geeniensä puolesta, mutta eihän koskaan voi olla liian varma.

Onkeemme ottaneina kolusimme Anoppilan levyhyllyjä ja löysimme kokonaista kymmenen albumillista Bachia. Minimiannos on kuulemma tunti päivässä - onneksi sekä Allekirjoittanut että Señor Lopez pidämme klassisesta musiikista.

Nyt ei kun vain kauniita säveleitä kuunnellen odottelemaan että huippulahjakkuus puhkeaa kukkaansa...
***
Señor Lopez´s friend DJ-musician told us that we should play Bach to Bebecito. According to a study not just any classical music but particularly that of Johan Sebastian is a key element in the brain development of a child, not only to the child´s musical development but also in that of the mathematical and other areas. Well, as we all know the Fruit of Our Love is already super intelligent by the genes, but I suppose one can never be too sure...

Encouraged by this I raided the music library of Los Suegros and came about ten whole albums of the music of Bach. That should do. The minimum dosis is apparently an hour a day. Luckily enough both myself and Señor Lopez do like classical music, so this will not impose too much suffering to the life of the parents.

And now, all we have to do is to sit and listen to the beautiful medolies and wait for the genius in our child to be awaken...

Nestehukka - Dehydration

Enpa tainnut tietaa mita nestehukka oikeasti tarkoittaa ennen kuin pari yota sitten.
Sain turistiripulin, tai ainakin siksi sita ensin luulin. Oksennusta ja ripulointia koko yon, niin kauan kunnes koko elimisto oli taysin kuivaksi puristettu. Samalla piti tietysti viela imettaa vauvaa, jotta kaikki viimeisetkin nesteet sain hukattua. Olo oli taysin epatodellinen, en pysynyt pystyssa koska heti alkoi heikottaa.
Aamulla olo oli hiukan parempi mutta vatsatauti jatkui eika nesteetkaan oikein pysyneet sisalla. Ei muuta kuin sairaalaan, suoraan tiputukseen ja kuin ihmeen kautta elimisto alkoi virota. Samasta letkusta antibiootteja tappamaan kaiken mika viela suolistossa oli elossa. En onneksi joutunut yopymaan sairaalassa.
Kotiin paastya alkoi Onnin opettaminen tuttipullolle, ja rintojen pumppaaminen antibioottikuurin ajaksi. Ei mitaan kivaa puuhaa. Tuntuu kuin olisin pettanyt hanen luottamuksensa mutta kaikeksi onneksi suostui sentaan syomaan. Tallaisissa alakuloisissa merkeissa taalla tanaan. Joudumme siirtamaan Etelaan lahtoa muutamalla paivalla kunnes kaikki on back to normal.

***
I don´t think I knew before what dehydration really means.
I got something that the Mexicans call la turista, meaning a stomach bug of some kind. Only that this stomach bug was nothing like any other time I have suffered. Excuse my graphic expressiveness, but there is no other way to explain: I was on the toilet and vomiting at the same time. All night long. Until my body contained no more liquids. All the same, I had to breastfeed Bebecito, to ensure that there was no drop of hydration left in me.
In the morning I felt somewhat better, however, the nausea continued and I felt really weak, delirious, couldn´t stand up because I felt like fainting. So... to the hospital it was, directly to IV with glocose and antibiotics to kill whatever it was that was causing mayhem in my tummy. After a few hours of this fun I was discharged.
Back home started the fun of teaching Bebecito to take bottle instead of breast and emptying my breasts with a pump, as because of the antibiotics I have to take my milk is poisonous now. No fun. I feel that I have totally betrayed him. But at least he ate. The least we need now is a sick baby here. A little bit melancholic feelings here. Because of this we also have to postpone our trip to the South for a few days. Such is life.

Year of the Baby

2008 taitaa olla Vauvojen Vuosi. Kuulin juuri juoruja kahdesta uudesta ihmisenalusta ystäväpiirissäni. Eli raskauslaskimeni mukaan se tekee kokonaista kahdeksan uutta kaveria Onnille vielä tänä vuonna. Ilmiselvästi elän kolmekymppisyyttä, samoin kuin ystäväni.

***
2008, Year of the Baby. I just heard gossip about two more pregnant friends, so according to my Baby Calculator that means eight new friends for our Bebecito this year. Well, maybe more than anything this tells that I'm in my 30s and so are my friends.

Nuori Vihainen Nainen on täällä taas - Angry Young Woman is here again

Ennen minäkin olin Nuori Vihainen Nainen, kaikkien alojen kriitikko ja kielipoliisi joka en koskaan kaihtanut tilaisuutta jakaa mielipiteeni tai tuohtumukseni asiasta kuin asiasta. Kirjoittelin valituskirjeitä naistenlehtien päätoimittajille ala-arvoisista jutuista valittaen ja muutenkin jaksoin räksyttää, syystä tai joskus jopa ihan huvin ja harjoituksen vuoksi.

Ajat ovat muuttuneet. Minusta on tullut pehmeä ja suvaitsevainen. Tai korkeintaan päivittelen (hassua miten tuo sana on muuttanut merkitystään näin internet-aikoina..) asioita señor Lopezille tai vain jupisen siitä itsekseni.

Mutta ei tänään. Tänään vanha kriitikko nosti nuokahtanutta päätään kun satuin pitkästä aikaa aukaisemaan telkkarin ja sieltä tuli Uutinen. Cbc siellä uutisoi että vauvojen tuttipulloista on löytynyt Vaarallista Ainetta joka pullosta liukenee nesteeseen ja sen mukana pienokaisen elimistöön. Haastateltiin Huolestunutta Äitiä joka ihmetteli miten voisi pikkuistaan suojella kun oikein Turvallisen Merkinkin pulloista tätä ainetta on löytynyt. Uutistenlukija kehoitteli vanhempia ehkä vaihtamaan tuttipullot, harkitsemaan jopa vanhanaikaisen lasipullon käyttöönottoa.

Ei siinä mitään. Hyvä kun tiedottavat. Mutta. Koko uutisessa ei kertaakaan mainittu että parhaan suojan lapsi saa, tältäkin uhalta, äidin rintamaidosta. Ei tarvitse pullojen kanssa leikkiä, ehkä satunnaisesti vaan. Ja tietysti kaikki muut hyödyt päälle. Mutta ei sanaakaan. Vaikka imetys on Kanadan terveydenhuollonkin yleisissä suosituksissa.

Siis tuohduin. Niin paljon että menin jo kirjoittamaan kommenttia cbc:lle. Ja vielä enemmän pöyristyin, koko nettisivuilla ei nimittäin ole palauteosoitetta! Tai olin varmaan niin pöyristynyt etten siksi sitä löytänyt. Katsotaan jos tuohtumus jatkuu huomiseen, ehkä yritän uudelleen... Tulipahan tänne vuodatettua.

***
I used to be the Angry Young Woman, the language police and the critique of all areas who never let pass an opportunity to give a piece of my mind. Days on end I wrote letters to the chief editors of women's magazines in order to let them know the low quality of their publications, or found other ways to let my opinion to be heard, with or without reason.

Times have changed. I have become soft. And tolerant. Or at least I keep my opinions to myself (or share it with señor Lopez the most). Or at least withhold the letters.

Until today. I turned on the TV and heard the news. It was a reportage by CBC telling about Dangerous Substance found in plastic baby bottles that awakened the sleeping critique in me. A Concerned Mother was interviewed, she wondered how she could ever protect her young one from the bad world, when one cannot even trust the Safe Brand. And the anchor advising all parents to go change the bottles to safe ones - even to use good old glass bottles.

And that's all OK. But. There was no mention whatsoever that there is another, easier, cheaper and safer way to feed one's child. Breastfeeding. No bottles needed, at least most of the time. But no mention. Even though breastfeeding is also recommended by Health Canada.

So... in kicks the rage and this Mama switches on the computer to leave a comment on the CBC website. But to even further frustration, on the site there's no place to leave comments. Or was it the blinding frustration that prevented me from finding it? If the Angry A-little-bit-older Woman holds on until tomorrow I might go back to find a way to leave my comment. Mañana.

Viime päivät on viiletetty tukka putkella ja kieli vyön alla pää kolmantena jalkana joten on nämä kirjottelut jääneet vähälle.
Taas kansalaisuusasiaa: pojastamme tuli eilen Suomenkin kansalainen, tai siis ainakin saimme kaikki viralliset paperit valmiiksi asian tiimoilta. Siinä kaavakkeessa kysyttiin lapsen äidinkieltä. Minä vastasin optimistisesti että suomi. Junior Lopez päästelee kyllä ääniä aika tavalla ja minä olen jo havaitsevinani yrityksiä sanoa ÄITI... saatamme olla siis tekemisissä huippulahjakkaan 4-kuukautisen kanssa tai yli-innokkaan äidin kanssa. Mutta räkä hänellä on kyllä poskella siihen malliin että taitaa olla hammas tulossa, sentään.
Ja matkustusasiaa. Olin kai niin innoissani lähdöstämme että edelliseen kirjoitukseen oli hiipinyt erhe. Lähtöpäivämme on siis 18. helmikuuta eli maanantai.

Huomasin muuten toisenkin erheen ja nyt muutin tämän blogin asetuksia niin että tähän voi jättää kommentteja muutkin kuin google-mailin omistavat. Ja toivottavasti jättävät!

***
I've been running around the last days like calzón de puta as would say senor Lopez, so has been a bit quiet on the blog side.
Citizen Lopez. Second time. This time it's Junior Lopez who became Finnish citizen yesterday. A bit less bells and whistles and no oaths this time. But they did ask his mother tongue on the form. Optimistically I wrote Finnish. Although obviously super intelligent, our 4-month-old hasn't spoken a word, yet. However, he's drooling to the extent that we're expecting the first tooth to show up any time soon.

By the way, I just realised that the comment settings were set so that you'd have to have a google-account to leave comments. This has been taken care of and now everybody can leave comments. Sorry about the inconvenience!

Santé!

Huvittelimme eilen katsomalla Michael Mooren uusimman dokkarin Sicko. En erityisemmin välitä tyypin tyylistä mutta tuo leffa sai kyllä surulliseksi. Ja onnelliseksi siitä että asumme sentään maassa jossa on yleinen maksuton terveydenhuolto. Tarkemmin ajatellen se taitaa olla kyllä yksi tärkeimmistä kriteereistä joilla valitsen asuinpaikkani olipa se sitten millä mantereella tahansa.

Siis - lyhyt selonteko heille jotka eivät vielä ole kyseistä pätkää katsoneet - leffa käsittelee yhdysvaltalaista vakuutuksin toimivaa terveydenhuoltoa jonka pitäisi toimia niin että sinulla on vakuutus joka korvaa terveyden- ja sairaanhoitokulut. Mutta eipä korvaakaan.

Tämä ei muuten ole mitään satunnaista taikka huhupuhetta. Samoin kävi hyvälle ystävälleni, kanadalaiselle joka oli vuosikausia asunut jenkeissä. Joutui jättämään hyvän työpaikkansa ja palaamaan tänne kotikonnuilleen koska vakuutus ei korvannut hänen tarvitsemaansa leikkausta. No, paluumuuttaja sai leikkauksensa täällä ilmaiseksi ja minä sain ystävän.

Terveydestä puheenollen. Onni sai tänään toisen rokotuksensa. Meillä on vara valita:

1. Rokotukset voi käydä ottamassa omalla lääkärillä ja maksaa noin 150 taalaa (tavallinen lääkärikäynti ei siis maksa mutta rokottaminen kyllä).
2. Ne voi myös käydä ottamassa terveyskeskuksessa, ilmaiseksi.
   
3. Tai vanhemmilla on vapaus jättää pienokaisensa rokottamatta jos niin haluavat.

Me valitsimme tuon vaihtoehto numero kakkosen, kuten arvata voi.

Tulossa huomenna: audienssi kuningattaren kanssa...

***
We watched yesterday Michael Moore's newest doc Sicko. I'm not the biggest fan of the guy but I have to say this film made me very sad. And happy at the same time, to be living in a country with a free universal health care. Thinking about it, that is my number one criteria when choosing a country to live.

For those who haven't seen the movie yet, it's about the health care system in the States, which is supposed to work so that you have an insurance which pays for your health care. Only that it doesn't seem to always pay.
To give more credibility to the movie, I have a friend, a Canadian who had lived south the border for years, and had to leave her well-paid job and return to Canada because her insurance wouldn't cover the operation she needed. Well, she got her operation, free, in Canada, and I got a friend!

Talking about the health care. Onni received his second vaccine today. The parents are given some options here:

1. Get the vaccine from the family doctor or paediatrician, costs about $150 per shot (going to the doctor is free but you have to pay for vaccines)
2. Get the vaccine at the health care centre. Same cocktail, free of charge.
   
3. Not to have your child vaccinated.

We opted for number two as you might have guessed.

Coming up tomorrow: An audience with the queen... keep posted.

Winter promotes creativity

-20 outdoors, +30 indoors. You have 2 choices:

1. Think of a menu for the day. Go shopping for the groceries:
Dress up in full winter gear (yeah, long johns and all the works!). Start sweating.
Take the pushchair down from third floor.
Hear Onni cry and run back to the apartment. Sweat more.
Change the nappy. Dress the baby in layers of woollies and a snowsuit.
Crying Onni on one arm lock the apartment making sure that you also have a woolly hat and mittens, because there's no way back.
Then negotiate the pram through two doors and a couple of steps on to the street.
Push the pram in 20 cm of snow to the store. Feel the northerly wind on your sweaty back.
Returning home make the same maneuver reversed.
When you have finally got yourself and the baby out of the winter gear, notice that the one of the ingredients that you just bought is already moldy. Swear.

2. Or you can also do as follows:
Spend the day in pajamas or in bikini or something else suitable for the heatwave indoors.
In the afternoon, check what you can find in the half empty kitchen cupboards.
Create an exotic dish of the available ingredients.
Lucky me that Señor Lopez considers something like fried potatoes with chick peas exotic!!
And it was good, too!

Well, this really makes me miss my mum's self-sufficient kitchen where the home-grown vegetables and home-baked bread could be found all year round.

Talvi: luovuutta vai luovutusta

Ulkona -20 C, sisällä +30. Kaksi vaihtoehtoa:

1. Päätä päivän ruokalista. Lähde kauppaan.
Ajoita kauppareissu niin että lähtö tapahtuu kun Onni on sopivan väsynyt.
Pue itsellesi talvivaatteet, pitkistä kalsareista ja villapaidasta alkaen. Ala hikoilla.
Vaihda Onnin vaippa. Jätä vauva yksin asuntoon ja käy salamana raahaamassa rattaat kolmannesta kerroksesta ala-aulaan.
Tunne hikipisaroiden noro valumassa selkää alas.
Onnin itkun kirittämänä juokse takaisin ylös.
Pue Onni puuvilla-, villa- ja toppavaatteisiin.
Lukitse asunto parkuva Onni toisessa kainalossa ja varmistu että olet muistanut ottaa itsellesi myös pipon ja lapaset sillä paluuta ei ole.
Kun olet saanut vauvan rattaisiin, keinottele rattaat kahden sisäänpäin avautuvan oven ja muutaman portaan kautta kadulle.
Puske rattaita auraamattomalla jalkakäytävällä kauppaan.
Tunne pohjoistuulen jäädyttävän hikinoron selässäsi.
Palaa täysi kauppakassi olkapäälläsi sillä sehän ei tietenkään mahdu rattaiden onnettoman ahtaaseen alakoriin. Sisääntulossa suorita päinvastainen marssijärjestys.
Kun olet jälleen saanut itsesi ja vauvan sisävaatteisiin, huomaa että reseptiin tarvittava ostamasi elintarvike on jo valmiiksi homeessa. Kiristele hampaita.


2. Tai voit myös toimia näin:
Vietä koko päivä pyjamassa, bikineissä tai muissa asunnon hellelukemiin sopivissa vetimissä. Iltapäivällä tee inventaario mitä löytyy puolityhjistä ruokakaapeista.
Päästä luovuus valloilleen ja loihdi päivälliseksi eksoottisia yllätysmakuja.
Onneksi eksoottisuus on niin suhteellinen asia, että esimerkiksi kik-herneillä höystetty pyttipannu saa señor Lopezilta eksoottisuusleiman.

Täytyy sanoa että tuleepa ikävä äitin omavaraistaloutta. Siellä löytyi kellarista juurekset ja pakastimesta marjat puhumattakaan itsetehdystä ruisleivästä!!