Sielunmaisema - Dream Scenery

Pieni järvi, joka sijaitsee lapsuuskotini lähellä, on lapsuuteni tärkein maisema. Tuon järven rannoilla vietimme suurimman osan kesistä uiden ja pulikoiden kirkkaassa vedessä. Silloin 70-80 -luvuilla rannat olivat lähestulkoon rakentamattomat ja voimme valita lukuisita uimapaikoista sen mikä milloinkin miellytti. Tuo järven tienoo ja sen sivuitse kulkeva maantie esiintyy unissani tämän tästä, olinpa sitten missä päin palloa tahansa. Nykyään järven rannat on rakennettu mökkejä täyteen, ja unissanikin siellä on jos jonkinlaista pytinkiä. Toisinaan unessa uin jäälauttojen seassa tai muuten epätodellisissa olosuhteissa, ja tapaan maantiellä kaikenlaista porukkaa joka ei varmaan tosielämässä sinne maailmankolkkaan eksyisi. Mutta maisema on aina sama, tuttu, lohdullinen, koti.

Pari päivää sitten ajelin tuota maantietä matkalla mökiltä mummolaan. Viime näkemältä on kolme vuotta vaikka univierailuista on tietysti vähemmän aikaa. Ensi näkemältä kaikki vaikutti samalta kuin ennenkin, kunnes saavuin maantien kurviin vähän ennen kotipaikkaa. Yhtäkkiä en tunnistanut maisemaa. Poissa on jylhä metsä, joka on hallinnut maisemaa ainakin viimeiset 30 vuotta, jäljellä vain muutama huikaisevan korkea mänty. Suunnattomat metsät joita lapsena samoilimme ovat muuttuneet avohakkuutilkuiksi. Kun suuret puut ovat poissa ja itsekin on vähän kasvanut, suunnaton korpi onkin enää pikku tilkkunen maantien ja kotitilan välissä.

Metsässä kasvaneena, metsäammattilaisten juttuja niin paljon kuunnelleena ja itsekin metsänomistajana onneksi ymmärrän että tuollainenkin avohakkuu joka tuntuu muuttavan maiseman täysin, on vain väliaikainen vaihe, varsin oleellinenkin metsänhoidossa, enkä toki jää suremaan puiden puolesta, koska uusia terveitä ja aikanaan suuren suuria kasvaa tilalle.

Ainoa joka kärsi oli tietenkin muistoni lapsuuden maisemista. Jään miettimään miten tämä radikaali maiseman muutos tulee vaikuttamaan uniini. Jätänkö nyt vihdoin lapsuusmaisemani taakse myös untenmailla, vai palaanko yhä siihen entiseen, turvalliseen.

¤¤¤

The most important place of my childhood is the surroundings of a small lake located near the farm where I grew up. I spent the majority of my time, specially in the summer, on the lakeshore, swimming and playing with my sister and brother. Back then, 70s and 80s, the lakeshores were still savage, there were no summer cottages and we could always choose the best beach for our water sports. Nowadays there are numerous leisure homes around the lake, however, some virgin beaches still exist. This scenery is the place that I most often visit in my dreams, no matter where in the world I am. Sometimes there are fantastic buildings on the shores, and I meet curious people on the road following the lakeshore. Sometimes I swim with ice blocks or in otherwise surreal conditions. But the scenery remains the same, familiar, safe, home.

A few days ago I drove along the country road that is part of the scenery. First, everything looked the same as during my last visit three years ago. No new buildings, nothing threatening. Then, just before my childhood home, I suddenly couldn't recognise the place anymore. The deep forest with huge pinetrees that has reigned the scenery at least the last 30 years is gone. Only a few tall pines are left and the rest has been cut clear. As a little girl I remember it being like an adventure hiking through the forest, inventing stories and playing with my siblings, simultaneously being safe, close to home, and daring. Now the area left open seems surprisingly small between the road and the farm - the big trees are gone, and I myself am bigger.

As I grew up in middle of endless forests, hearing enough facts from forestry specialists (such as my father, sister and brother-in-law), and owning now my own forest, I understand well that this kind of radical change in the scenery does not mean that the forest is gone for good. On the contrary, at some point it is even necessary. I also know that not so long from now there will be another, healthy forest in its place. So, I won't shed tears for the trees.

The only thing suffering from this change, of course, is my childhood memories. I wonder if I shall still return to the old scenery in my dreams, or if this was the final good-bye to my childhood, in dreams and reality alike.

The difficulty of choice

Life in Finland is not so bad after all, after sauna and a good night´s sleep. Bebecito has now a stock of home-made babyfood in Mummo´s (Bebecito´s grandma) freezer and Mamacita can start to de-stress.

Now, the question is, how to plan the perfect summer in Finland. I long to spend days on end hidden from civilisation, bathing in sauna and just lounging around, reading Finnish literature and meeting up with friends and relatives at their cottages. Then again, every Finnish village and town offers its best from June to August: there are countless exhibitions, festivals and open air theatre productions, some of which must be just a scam to rid the ignorant tourist of her time and money, but others seem indeed worth visiting.

Leafing through a summer guide to the region of Savo (the most beautiful part of Finland which makes part of the Lake District as well), I find an exhibition of Leonardi da Vinci´s inventions at Retretti, Puustock (puu meaning wood) festival dedicated to Finnish Rock in my hometown Juva, Sanghai Opera visiting Savonlinna Opera Festival (where obviously the tickets are out of my reach but it would be nice to go hang around the old castle getting into the cosmopolitan mood in my college town), a tour to see pre-historical rock wall paintings in Puumala where Ukko (Bebecito´s grandpa) lives, jazz concert on a steam boat cruising on Lake Saimaa (in Puumala, courtesy of Imatra Big Band Festival), the list goes on... and in addition there is a myriad of interesting craft shops and ateliers, coffee shops and restaurants, animal farms and other places to visit.

Well, ahead with planning. However, I bet this summer will be an enjoyable one, even if I didn´t get down to any of the above. The motto is: no stress.

PS. Anteeksi suomalaiset lukijani... kirjoitin postauksen vain englanniksi koska suomalaisillehan nämä taitavat olla jo tuttuja juttuja.. mutta linkeistä pääsee tapahtumien lähteille toki ja ihan suomeksi.

Koti-ikävä - Homesickness

Aina näihin aikoihin vuodesta on ikävä Suomeen kaikkein kovin. Joskus se on melkein fyysistä; puiston läpi kävellessä kostean ruohon ja mullan tuoksu vie mökille. Täällä illat pimenevät aivan liian varhain eikä ilma ole samanlaista kuultavan ohutta kuin siellä. Ruisleivän puutteessa nakerran hapankorppua jota sentään saa kaupasta täälläkin, haaveillen Iskän savumuikuista ruisleivän ja tomaatin kera. Saunan päälle, tietysti.

Onneksi tänä vuonna ei tarvitse vain haaveilla, vaan pitkän pitkästä aikaa pääsee myös kokemaan. Onnin kanssa lähdemme matkaan jo ensi viikolla, Señor Lopez seuraa myöhemmin perässä. Olen päättänyt vähentää viimeisten kolmen vuoden saunavelkaa kylpemällä vähintään kerran päivässä seuraavien reilun kahden kuukauden aikana.

Viime Suomen-reissusta on jo melkein kolme vuotta. Se on pitkä aika, ja olen innokas ja vähän huolissanikin näkemään miten Kotimaa on muuttunut sillä aikaa. Ja miten minä itse olen, muutinhan tänne melkein sinkkuna ja nyt olen Äiti ja Vaimo. Niin Onni kuin Señor Lopezkin saa ensikosketuksen Suomen kesään, ja odotettavissa on myös Anopin ja Italian Kälyn Suomen-vierailu heinäkuussa. Eli paljon tulkin hommia meikäläiselle.

Sitten viime näkemällä monet rakkaista ystävistä ovat ajautuneet samaan kuin minä eli tulleet aikuis(emm)iksi ja perustaneet perheen. Mielenkiinnolla niitäkin tapaamisia odotan.

Siis aikamoinen reissu tiedossa.

***
The worst time for homesickness is spring and early summer. Around this time the feeling is almost physical. Walking through the park, the smell of moist grass and soil makes me long to be at the summer cottage in Finland. The sun goes down over here too early in the evening and the air feels thicker - not thin and light as over there. I munch Finn Crisps in the absence of real rye bread while dreaming of my Father's hot smoked fish with rye bread and tomatoes. Served after the sauna, naturally.

This year, luckily, I need not dream only, I can feel the real thing. Bebecito and I will travel to Finland already next week, Señor Lopez joins us later. I have decided to reduce my sauna-debt by going in at least once a day for the next two months.

It's been nearly three years since I last saw my Homeland. That is a long time. I am interested - as well as a bit apprehensive - to see how Finland has changed within that time, and how I have changed myself. After all, when I moved here, I was almost a single, now I'm Mother and Wife. This will be the first touch to the Finnish summer for both Bebecito and Señor Lopez, and we will also welcome La Suegra and the Italian Sister-in-law to visit in July. That means a lot of translating for yours truly...

Since my last visit to Finland, many of my dear friends have got themselves in the same situation as myself - grown up (a bit) and started a family. I'm looking forward to meet everybody plus the new little ones.

So it will be an emotional one.. I try to keep you up to date more than I did in Mexico...

Matka Kapitalismiin - Visiting Capitalism

Moottoritie Montrealista Torontoon on pitkä, suora ja suhteellisen tylsä kuuden tunnin rupeama. Perjantaina illansuussa saavuimme ystävien luo Mississaugaan, jota voisi sanoa Toronton Vantaaksi.
Lauantai: Toronto
Matkalla keskustaan eksyimme reitiltä ja sattumalta osuimme Cheese Boutiqueen jossa oli Fête du chef: viini virtasi ja ruokaakin meille annettiin. Pienen keskeytyksen jälkeen jatkoimme matkaa TV-tornille ja muita nähtävyyksiä ihmettelemään. Tornin juurella meidät houkuteltiin vanhalle rautatieasemalle rakennettuun Whistle Stop panimoravintolaan. Sisäänheittäjä jakoi jokaiselle muutaman ilmaiseen näytteeseen oikeuttavan tiketin käteen ja ei kun ilmaista kaljaa maistelemaan. Lopun iltapäivää kuljeksimme Kiinalaisessa Kaupunginosassa ja sattuipa matkanvarrelle vielä hullun hulppeaa nykyarkkitehtuuriakin, esimerkiksi Ontario College of Art and Design. (kuvassa)

Sunnuntai: Niagara Montrealin alkukevään helteiden jälkeen olimme huonosti varustautuneita Niagaran putouksille. Värjöttelimme muutaman minuutin alle kymmenen asteen tihkusateessa ihmetellen vesimassoja joista ei usvapilven läpi paljoa edes näkynyt. Sitten routa ajoi porsaat kotiin tai ainakin turistihelvettiin joka sijaitsi kätevästi muutaman askeleen päässä. Siellä sitten istuimme juomassa ylihinnoiteltua kahvia muiden kymmenentuhannen turistin keskellä ja ajattelimme että tulipahan tämäkin nähtyä. Luonnonkauneutta enemmän Onni arvosti matkamuistomyymälän kirkkaanvärisiä pehmoleluja.

Tämä oli ensimmäinen matkani Quebecin ulkopuoliseen Kanadaan, ja kotiseuturakkaus kyllä tässä kasvoi. Täällä ei sentään ihan vielä täysin ameriikoitunutta ole, Torontoa ei taas etelänaapurista erota muuten kuin vaahteranlehtilipun ansiosta...
The motorway from Montreal to Toronto is long, straight and boring. We made it past Cornwall, Ont., Brighton, Ont. and several other towns that had a familiar sound in their names. We spent the weekend with friends who had escaped Quebec and installed themselves in Mississauga, which could be called the Croydon of Toronto, only nicer.
Saturday: Toronto
On the way to downtown we made a detour and ended up at Cheese Boutique's annual Festival of Chef. Wine was served and food, too, cooked by celebrity chefs in front of our very eyes, all free of charge. Not a bad start for the day. As our plan wasn't to spend the day in a shop, we continued towards the CN tower, and behold, on our way from the parking lot we were enticed to enter a brewery bar, Whistle Stop it is called as it is located in an old railways building. The gentleman at the door handed each of us some tickets for free beer samples, yet samples were they not but proper half pints of beer. All free of charge. Despite the cold weather we were starting to like Toronto. In high spirits we spent the rest of the afternoon roaming the streets of the China Town, and admiring some tall buildings and unusual architecture, such as the Ontario College of Art and Design. (2nd picture from top).
Sunday: Niagara Falls
The mandatory visit to all those who came anywhere near Toronto. Accustomed to the warm Montreal spring we were not adequately prepared to what was waiting for us at the Niagara Falls. Soaked with the freezing rain we stood by the masses of water, trying to make out the scenery through the thick mist. Five minutes was enough spent in the below +10 C weather in flip flops, so with thousands of other tourists we found our way to the shelter and sipped overpriced coffee thinking: ok, been there, seen the sight. Bebecito was more impressed by the souvenir shop's stuffed toys than the miracles of nature.
This was my first visit to Canada outside Quebec, and it has significantly increased my love (if one can use such a strong word) to my current home town. Toronto feels like a strip of giant malls and endless suburbs connected by highways, and the life seems to revolve around shopping.

Muotia, pakoilua - Fashion and escapism

In the picture / Kuvassa: Onni con muchachas de la playa

9. March.08
Ollaan melkein jumalan selän takana, kaukana kavala maailma, ja tämäkin maailmankolkka on päässyt sivistyksestä osalliseksi: nuoret muchachat kulkevat imukiressäfarkuissa ja kirkuvanvärisissä diamantein koristelluissa lycratopeissa. Voi melkein tuntea stretch-farkkukankaan liimautuvan hikisiin reisiin 30 asteen kosteassa keskipäivässä pikku tuulenvireen nostattaessa pölypilviä päällystämättömällä kylänraitilla. Ainoastaan ikäloput hampaattomat señorat käyskentelevät arvokkaasti perinteisissä mayojen kirjailluissa puuvillamekoissa. Polveen ulottuva laatikkomalli on vilpoisa ja passaa myös väsähtäneille muodoille.
Eilispäivän Eurodisko raikuu kun astumme palapan alle. Restaurante on ulkoilma -sellainen laguunin rannalla, Balneario del Buena Vistaan kuuluva. Tuulenvire tuo taisaisin väliajoin virtsaisen leyhähdyksen bañoista päin. Paheellisuuteni huipussaan: nautin Superior -oluen imettäen samalla.
Ajatus: rakastan tätä paikkaa, kaikkine ristiriitaisuuksineen.
***
We are far from sivilisation here, but the winds of fashion are catching up. Muchachitas prancing on dusty main street under the scorching mid-day sun, sporting two sizes too small jeans and bright coloured lycra-tops decoarted with sequins and diamantes. I can almost feel the thick material sticking to their sweaty thighs. Only the ancient señoras, flashing their toothless smiles, dress in the traditional mayan style: knee length dress embroidered with flowers, birds, butterflies and the like; box-shaped, it conceals any bump in the body, loose white cotton makes it ideal to the weather.
Yesterday's Eurodisco hits welcome us when we enter the restaurant at Balneario del Buena Vista. I feel myself a bit naughty ordering a Superior beer while breastfeeding Bebecito.
A thought: I love this place with all its contradictions and imperfections.

A House with a View

Tästä alkaa retrospektiivinen kuvakertomus lomastamme Laguunilla.
Here begins my retrospective story about our vacation at the Laguna Bacalar.

7.March.08
Kun astuin ulos koneesta Chetumalin kentällä trooppinen ilta leyhähti vastaan. Lämmöllä ja paikan rauhallisuudella on ihmeellinen vaikutus: kaikki negatiivinen energia jota olin kerännyt Cityssä oli hetkessä poispyyhkäisty. Bacalarissa rahalla ei ole merkitystä ja ongelmat tuntuvat vähäisiltä ja kakki on mahdollista. Saapuessamme taloon josta tuli kotimme kuukaudeksi tunsin itseni hetki hetkeltä onnellisemmaksi: mukava pikku talo laguuninäköalalla, suuri palapa-kattoinen terassi ja laituri josta pääsi pulahtamaan melkein liian lämpimään veteen.
Ja miten mukava onkaan saapua taloon jossa on hyvinvarustettu kirjahylly. Klassikot Greenestä Orwelliin ja Steinbeckistä Hemingwayhyn tervehtivät kuin vanhat ystävät. Alkulomasta jätin kuitenkin klassikot, koska käsiini osui ¡Caramba! - toisen polven amerikanmeksikolaisen Nina Marie Martinezin esikoisromaani, hauskasti Spanglishilla kirjoitettu surrealistinen kertomus.
***
When I stepped out of the plane at the Chetumal International Airport, the hot breath of tropical air was welcoming me and I felt immediately how all the negative energy I had been gathering in the City vanished. It's not just the heat but all the tranquility of the place that has this kind of effect on me, and most of the people I know. Down there money doesn't exist - or at least has no importance, problems seem petty and everything is possible.
After the short ride we arrived to our home for the month: a little house with a view, with a substantial palapa-covered terrace and a deck to facilitate dipping into the lukewarm clear laguna.
And how I love to enter a house with books! In the shelves of this one the classics from Greene and Orwell to Steinbeck and Hemingway were greeting like old amigos. However, I left the classics for further digestion and started with ¡Caramba! an interesting first novel of a second generation American Mexican Nina Marie Martinez; a surreal story amusingly written in Spanglish.

Odotellessa... - Anticipation...

Onni nukkuu, matkalaukku pakattu, kaikki valmiina lähtöön, odottelua vielä muutama tunti.

Señor Lopez pääsi ennätysajassa perille. Sai jo hankittua meille majapaikan kuukaudeksi... kalliiksi tuli, mutta kun ei telttaileminen oikein käy laatuun tällä reissulla. Tuskin jaksan odottaa pulahdusta siniseen laguuniin, vaikka taitaa jäädä huomiseen, koska lento on perillä vasta illansuussa.

***
Bebecito sleeping, suitcases all packed, everything ready to go... as usual, few hours too early and nothing much to do.

Señor Lopez arrived to the destination in a record time. He found us a place to stay for a month... bloody expensive, but this time camping is not an option. I can hardly wait to be able to plunge into the Blue Lagoon, although it looks like I do have to wait until tomorrow morning, as our flight arrives in early evening. I´m not that impatient that I´d go share my bathing with crocodiles or other creatures of the night...

tarpeetonta machoilua ja trooppista matkakuumetta - unnecessary machoism and tropical travel bug

Olen saanut luvan imettää. Onni on onnellisempi kuin aikoihin paluusta vanhaan päiväjärjestykseen. Voimme vihdoin ruveta suunnittelemaan Etelään lähtöä. Etelä tarkoittaa Bacalarin laguunia lähellä Chetumalia ja Belizen rajaa. Sinne on täältä Citystä kahden päivän automatka. Tai kahden tunnin lentomatka, jos niin haluaa.

Viimeksi kaksi vuotta sitten taitoimme tuon matkan autolla, ja minä olisin mielenkiinnolla tehnyt sen jälleen. Välille kun mahtuu tulivuoria ja merenrantaa ja autiomaata ja keidasmaisia palmumetsiä.... Señor Lopez vaan on sitä mieltä että Onni on liian pieni matkustamaan noin pitkään autossa, vaikka meillä olisi mahdollisuus tehdä lyhyempiä päivämatkoja ja katsella enemmän ympäristöä. Mutta kun ei.

Siispä kävimme ostamassa lentoliput minulle ja Onnille, ja señor Lopez ajaa autolla yksin. Turhaa rahanmenoa ja saastutusta sanon minä mutta tällä kertaa en mahtanut señor Lopezin sisäiselle macholle mitään. Hän lähtee matkaan tiistaina, me seuraamme perässä torstaina.
Sininen Laguuni Odottaa!

***
I finally have the permission to breastfeed again. Which means that we can at last start to plan the rest of our stay in this country - in other words, the trip to the South. South means Bacalar Laguna near Chetumal and Belize border. The journey from the City takes two days in a car, or two hours by plane if you like.

Two years ago we did the road trip, and I´d like to repeat the experience again this time. But Señor Lopez disagrees. Says that Bebecito is too small for such a long drive, even though we could take our time and stop as many times as we´d like. There´s plenty to see in between: volcanoes, desert, sea shore, ancient palm forests....

But a NO is a no, and I had to go purchase a plane ticket for myself and Bebecito, and let señor to drive all the way alone. Unnecessary pollution and waste of money I tell you but I´m unable to fight the secret macho that has been released in señor Lopez. He´ll start the voyage on Tuesday, Bebecito and myself follow on Thursday.
Blue Laguna Awaits!!

Vuelve a la Vida

Tulimme siihen tulokseen etta vatsaongelmani alkupera oli los mariscos eli merenelavat joita kavimme syomassa Anopin synttareiden kunniaksi. Annokseni nimi oli ironisesti Vuelve a la vida eli Paluu elamaan. Ajattelimme ehdottaa uudeksi nimeksi Vuelve al hospital.

Onni ja mina, hiukan traumatisoituneena, laskemme paivia laakekuurin loppuun. Hiljaiseloa viela muutama paiva.

***
We came to the conclusion that my stomach bug was the origin of los mariscos, seafood, that we had to celebrate La Suegra´s birthday last week. I ate something called Vuelve a la vida, which, ironically enough means Back to Life. I suggest this be renamed Vuelve al hospital.

A little bit traumatised of all this, I and Bebecito are counting days till the end of my medication. Means a few more days of little action.

Nestehukka - Dehydration

Enpa tainnut tietaa mita nestehukka oikeasti tarkoittaa ennen kuin pari yota sitten.
Sain turistiripulin, tai ainakin siksi sita ensin luulin. Oksennusta ja ripulointia koko yon, niin kauan kunnes koko elimisto oli taysin kuivaksi puristettu. Samalla piti tietysti viela imettaa vauvaa, jotta kaikki viimeisetkin nesteet sain hukattua. Olo oli taysin epatodellinen, en pysynyt pystyssa koska heti alkoi heikottaa.
Aamulla olo oli hiukan parempi mutta vatsatauti jatkui eika nesteetkaan oikein pysyneet sisalla. Ei muuta kuin sairaalaan, suoraan tiputukseen ja kuin ihmeen kautta elimisto alkoi virota. Samasta letkusta antibiootteja tappamaan kaiken mika viela suolistossa oli elossa. En onneksi joutunut yopymaan sairaalassa.
Kotiin paastya alkoi Onnin opettaminen tuttipullolle, ja rintojen pumppaaminen antibioottikuurin ajaksi. Ei mitaan kivaa puuhaa. Tuntuu kuin olisin pettanyt hanen luottamuksensa mutta kaikeksi onneksi suostui sentaan syomaan. Tallaisissa alakuloisissa merkeissa taalla tanaan. Joudumme siirtamaan Etelaan lahtoa muutamalla paivalla kunnes kaikki on back to normal.

***
I don´t think I knew before what dehydration really means.
I got something that the Mexicans call la turista, meaning a stomach bug of some kind. Only that this stomach bug was nothing like any other time I have suffered. Excuse my graphic expressiveness, but there is no other way to explain: I was on the toilet and vomiting at the same time. All night long. Until my body contained no more liquids. All the same, I had to breastfeed Bebecito, to ensure that there was no drop of hydration left in me.
In the morning I felt somewhat better, however, the nausea continued and I felt really weak, delirious, couldn´t stand up because I felt like fainting. So... to the hospital it was, directly to IV with glocose and antibiotics to kill whatever it was that was causing mayhem in my tummy. After a few hours of this fun I was discharged.
Back home started the fun of teaching Bebecito to take bottle instead of breast and emptying my breasts with a pump, as because of the antibiotics I have to take my milk is poisonous now. No fun. I feel that I have totally betrayed him. But at least he ate. The least we need now is a sick baby here. A little bit melancholic feelings here. Because of this we also have to postpone our trip to the South for a few days. Such is life.

Perilla - The arrival

Kaikesta jannityksesta huolimatta siirtyminen Meksikoon sujui hyvin. Pienokaisemme taitaa olla synnynnainen matkailija, nukkui lahestulkoon kokonaan molemmat lennot ja oli hyvin innoissaan kaikesta uudesta mita matkanvarrelle sattui. Nyt anoppilassa myos Mamacita alkaa toipua matkan rasituksesta ja ennen kaikkea tasta vuoristotaudista. Mexico Cityhan on 2300 m merenpinnan ylapuolella joten aina ensimmaiset paivat heikottaa ja paassa viuhuu ainakin meikalaisella, ennen kuin tahan tottuu. Ihana aurinko (vaikkakin saastepilvien lapi) auttaa asiassa.

***
Regardless all the nervousness before the trip, everything went even better than hoped for. Our Bebecito seems to be born to travel; he slept through both flights and was very excited about everything he saw along the way. It was the Mamacita who suffered the most for the long voyage, but even I start to be back to normal today. Arriving to the altitude of Mexico City which is 2300 m above the sea always takes its toll, at least on me. I feel nausea and vertigo for a few days before settling in.

Määränpää - Destination

Täältä - From here

Tänne- To here

Tietenkin Mexico Cityn kautta ensin.
Matkalaukut melkein pakattu.

Kävin vielä hakemassa matkalukemista kirjakaupasta.
Kurt Vonnegutin Mother Night, en ole kyseistä tainnut ennen lukea. Yllätyin että edes löytyi, yleensä Vonneguteista on painokset loppu. Tai niitä ei muuten haluta myydä.

Myyjä haki kopion lukkojen takaa, samasta kaapista missä pidetään Bukowskit ja Kerouackit. Kuulemma varastetaan jos ne pidetään hyllyssä asiakkaitten lehteiltävinä. Kukahan niitä varastaa? Narkkarit vai? Kirjallisuusopiskelijat? Kirjallisuusnarkkarit?

Tai ehkä niitä siksi viedään maksutta kun kirjakauppiasnylkyrit kiskoo mokomalla 20 taalaa vaikka rajan eteläpuolella hinta olisi vaan 14. Ja dollarienkurssit ovat melkein yks yhteen.

***
I went to a book shop to get something to read for the trip. I was pleasantly surprised to find a copy of Kurt Vonnegut's Mother Night. Usually Vonnegut is hard to come by, because the editions are sold out. Or because they just don't want to sell his books.

The saleswoman went to get my copy of Vonnegut in a locked cabinet, where his titles were next to the ones of Bukowski and Kerouac. She told me that otherwise they get stolen. I wonder who steals them. Junkies? Literature students? Literature junkies?

Or maybe they get stolen because the tight a** booksellers still haven't reduced the prices even though the Canadian dollar is equal to US since last summer. The book I bought cost CAD 20 but only USD 14. That's stealing, I tell you.