Keskusteluharjoituksia ranskaksi - Conversation exercises in French

Perjantai-iltana illastimme ystäviemme Syntyperäisten Quebecläisten kanssa. Señor Lopez pani parastaan ja valmisti meille Cochinitaa, Quesadilloja Cuitlacoche-sienten kanssa, Guacamolea ja Paistettuja Papuja.... mmmmm Niitä sitten huuhdottiin alas oluella ja viinillä ja tequilalla - imettävä äiti tietysti pysyi vesilinjalla.

Tequilapullon vajetessa keskustelu ajautui yhä polittisemmaksi, mikä on väistämätöntä quebecläisten kanssa tarinoidessa. Ikuisuusteemana Quebecin itsenäisyys ja ranskankielen asema Kanadassa ja maahanmuuttajat. Quebecläisillä on jatkuva identiteettikriisi, he muistelevat yhä katkeruudella asioita jotka tapahtuivat sukupolvia sitten ja syyttävät yhteiskunnan epäkohdista englantilaisia tai Kanadan englanninkielistä enemmistöä, mikä voi olla tottakin, mutta historioita on niin monta kuin on kertojiakin. Heidän näkemyksensä historiasta sitten vaikuttaa heidän nihkeään suhtautumiseensa maahanmuuttajiin. Maahanmuuttajat kun niin mielellään omaksuvat englanninkielen ranskan sijasta ja pitävät sitten omat tapansa ja kielensä tänne muuttaessaan. Mielenkiintoista oli selvinpäin seurata miten vieraamme suorasukaisesti ilmaisivat näitä asioita iloliemen irrottaessa kielenkantoja, täällä kahden maahanmuuttajan läsnäollessa.

Eivät he mitään ulkomaalaisvihaajia ole, kaikkea muuta, mutta liikuttavasti huolissaan oman kulttuurinsa tulevaisuudessa. Ja kyllähän minä sen ymmärrän, samoin kai tuntisin itsekin jos Suomi ei oliskaan saanu itsenäisyyttä Neuvostoliitosta. Tai, herra paratkoon, olisi vielä osa Ruotsia!

Vastaavanlaisen keskustelun olen kuullut ja käynyt lukemattomia kertoja näiden kahden ja puolen vuoden aikana, alkoholilla avustettuna ja selvin päin. Nyt oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun se kolahti jotenkin henkilökohtaisesti. Tajusin olevani Maahanmuuttaja. Immigrantti.

Aikaisemmin olin aina ekspatriootti, ulkosuomalainen, suomalainen joka asuu ulkomailla. Mutta nyt minulla on poika joka - vaikka kuinka olisi Suomenkin kansalainen - ei ole samalla tavalla suomalainen kuin minä. Kenties tulevaisuudessa hän käy tuon saman keskustelun, quebecläisenä. Kenties hänen kulttuuriseen identiteettiinsä kuuluu enemmän Cabane à sucre kuin sauna tai tacot. Ja kenties hän tulevaisuudessa ilmaisee itseänsä parhaiten ranskaksi. Ajatus sai minut surulliseksi, haikeaksi, hetken ajan. Sitten päätin että ehkä ne asiat jotka rikastuttavat hänen elämäänsä merkitsevät enemmän kuin nuo jotka ehkä ovat poissa hänen suomalaisesta tai meksikolaisesta identiteetistään.

Kansalaisuus - onko sillä todellakaan loppujen lopuksi väliä? Kysytäänpä quebecläisiltä ;-)

***
Friday night we had a dinner with friends, Pure Laine Quebecois. Señor Lopez became chef Lopez and we enjoyed Cochinita Pibil, Quesadillas con Cuitlacoche, Guacamole and Refried Beans. Mmmmmmm.... and washed it down with cerveza, wine and tequila, except that the breastfeeding mother had to stick to water.

As the night went on and the tequila went down, the conversation turned into politics, as is inevitable when talking with the quebecors. The never-ending debate about the independence of Quebec, la langue Français in Canada, the immigration. The poor quebecors suffer from acute identity crisis, recalling with bitterness events that happened generations ago, holding the English or the Anglophones responsible for anything that is wrong in the society. Which may be true, but history is a subjective matter. However, the way the see history affects how they regard the immigrants. As immigrants have a tendency to become anglophones instead of francophones, and to keep their customs and languages.

With great interest I observed how the two natives expressed their opinions rather directly with a little help of their friend le petit mexicain and his tequila. And let me remind you, we're not dealing with any xenophobes here but very open minded and well-educated people, just touchingly worried about the future of their culture, language and nation without independence. And I do understand it. I suppose I would feel the same if Finland wouldn't have gained independence from the Soviet. Or, god forbid, would still be part of Sweden.

Anyhow. I've had this conversation countless of times in the past two and half years, sober and drunk, with friends, colleagues, teachers and strangers. However, this was the first time it had an emotional impact on me. I realised it, finally: I am an immigrant, moi.

Before, I was expatriot, I was a Finn who lived abroad, a cosmopolitan, whatever but immigrant. But now, I have a son who is Canadian before Finnish or Mexican. Perhaps in future he will have the same debate, but as quebecor. Perhaps in future he identifies himself more with a cabane à sucre than sauna or tacos. Perhaps he will rather express himself in French than any other language. It made me sad, as if I had already lost something. Then I decided to look at it this way: maybe the things that are enriching his life because of my immigration are greater than the things lost in his Finnish or Mexican identity.

Nationality, what does it matter in the end? Let's ask some quebecors.... ;-)

Viime päivät on viiletetty tukka putkella ja kieli vyön alla pää kolmantena jalkana joten on nämä kirjottelut jääneet vähälle.
Taas kansalaisuusasiaa: pojastamme tuli eilen Suomenkin kansalainen, tai siis ainakin saimme kaikki viralliset paperit valmiiksi asian tiimoilta. Siinä kaavakkeessa kysyttiin lapsen äidinkieltä. Minä vastasin optimistisesti että suomi. Junior Lopez päästelee kyllä ääniä aika tavalla ja minä olen jo havaitsevinani yrityksiä sanoa ÄITI... saatamme olla siis tekemisissä huippulahjakkaan 4-kuukautisen kanssa tai yli-innokkaan äidin kanssa. Mutta räkä hänellä on kyllä poskella siihen malliin että taitaa olla hammas tulossa, sentään.
Ja matkustusasiaa. Olin kai niin innoissani lähdöstämme että edelliseen kirjoitukseen oli hiipinyt erhe. Lähtöpäivämme on siis 18. helmikuuta eli maanantai.

Huomasin muuten toisenkin erheen ja nyt muutin tämän blogin asetuksia niin että tähän voi jättää kommentteja muutkin kuin google-mailin omistavat. Ja toivottavasti jättävät!

***
I've been running around the last days like calzón de puta as would say senor Lopez, so has been a bit quiet on the blog side.
Citizen Lopez. Second time. This time it's Junior Lopez who became Finnish citizen yesterday. A bit less bells and whistles and no oaths this time. But they did ask his mother tongue on the form. Optimistically I wrote Finnish. Although obviously super intelligent, our 4-month-old hasn't spoken a word, yet. However, he's drooling to the extent that we're expecting the first tooth to show up any time soon.

By the way, I just realised that the comment settings were set so that you'd have to have a google-account to leave comments. This has been taken care of and now everybody can leave comments. Sorry about the inconvenience!

Ô Canada!

Tästä päivästä lähtien allekirjoittanut on tämän perheen ainoa ei-kanadalainen.
Señor Lopez kävi tänään vannomassa uskollisuutta kuningattarelle ja hänen seuraajilleen noin parinsadan muun "uuden kanadalaisen" kanssa. Pettymykseksemme Elisabet ei ollutkaan paikalla vaan seremonian suoritti tuomaritar, joka kehotti kaikkia valanvannojia ottamaan valan tosissaan. Muistutus siitä että siirtomaassa ollaan ja itsenäisyys on varsin suhteellinen käsite. Ellen aivan väärässä ole, kuningattarelle uskollisuuden vannominen taitaa olla vapaaehtoista saarivaltakunnassa. Täällä se on pakko jos halajaa kanadalaiseksi. Miettikää sitä.

Kanada! Turvallinen, kylmä, tylsä ja rikas maa, tapasin aina ennen ajatella, sellainen paikka josta kuulee vaan positiivisia asioita mutta jonne ei milloinkaan tulisi mieleen edes matkustaa. Vähän niinkuin Ruotsi.

Ja ihan kuin aksenttina o:n päällä, poistuimme seremoniasta talven neljänteen lumimyrskyyn.

***
From today on, I am the only non-Canadian in this family. Señor Lopez swore allegiance to the queen and her successors today in a ceremony with other two hundred 'new Canadians' (from 31 different countries). To our utter disappointment Liz didn't show up. The ceremony was conducted by a judge who urged all those taking the oath to do it seriously. A reminder that we truly are in a colony and that independence can be relative. If I'm not totally wrong (correct me) in the UK itself, the candidates can choose whether to pledge or not in the same situation. Here it's a must if you want to be a citizen. Think about it in its absurdity.

O Canada! The land so rich but cold, safe but dull. That's how I used to think. A place about which you always heard only good things, but where you'd never want to travel to. A little bit like Sweden. (Ursäkta mig..)

And as sugar on top, as we left the premises, the 4th snow storm of this winter was just beginning...

Hei sori ootsä Suomesta? - From Finland, I presume?

Olen joskus miettinyt, tänään viimeksi, miltä tuntuisi jos äidinkielenä olisi joku valtakieli. Että voisi sen kummempia ajattelematta käyttää äidinkieltään vaikka missä maailmankolkassa ja aina löytyisi joku joka sitä osaisi. Tai että kävisi keskustelua jonkun ulkomaalaisen kanssa, ja se olisi hän joka joutuisi käyttämään vierasta kieltä. Tai vielä kummallisempaa, että tapaisi jonkun maailman toiselta laidalta kotoisin olevan jolla olisi sama äidinkieli!

Kun suomalainen tapaa toisen suomea puhuvan ulkomailla sitä kysyy automaattisesti Leevi and the Leavingsia lainaten: hei sori ootsä Suomesta - ihan kuin olisi joku toinenkin vaihtoehto.
Tai kysyy jos uskaltaa. Jos ei uskalla, kuiskaa vaan señor Lopezille että katso, suomalaisia, ja sen jälkeen yrittää olla välittämättä sen patisteluista mennä juttelemaan. Sitten sitä viettää hetken aikaa miettien että mitä jos eivät olleetkaan turisteja. Asuvat vaikka kulman takana ja ovat maailman mukavimpia ihmisiä. Ja sitä päättää että ensi kerralla....

***

I wonder sometimes, like today, what it would be like to have a world language as mother tongue. What if one could use the mother tongue any place on earth and always find someone who would understand. Or to chat with a foreigner in one's own language. How odd! Or, even more bizarre, to meet someone from another corner of the world who would have the same mother tongue!

When a Finn meets another Finnish-speaking person abroad the conversation always starts: sorry, are you from Finland? As if another option exists. Well, this only happens if the Finn is not shy like this one. This Finn just whispers to señor Lopez, look, Finnish people, and then tries to ignore his suggestions to go to talk to The Finns. Then the moment passes and one can spend the next while wondering what if one would have gone to converse with these compatriots, what if they would have lived around the corner and been the nicest people and... and one decides, once again, next time....