Kaikesta jannityksesta huolimatta siirtyminen Meksikoon sujui hyvin. Pienokaisemme taitaa olla synnynnainen matkailija, nukkui lahestulkoon kokonaan molemmat lennot ja oli hyvin innoissaan kaikesta uudesta mita matkanvarrelle sattui. Nyt anoppilassa myos Mamacita alkaa toipua matkan rasituksesta ja ennen kaikkea tasta vuoristotaudista. Mexico Cityhan on 2300 m merenpinnan ylapuolella joten aina ensimmaiset paivat heikottaa ja paassa viuhuu ainakin meikalaisella, ennen kuin tahan tottuu. Ihana aurinko (vaikkakin saastepilvien lapi) auttaa asiassa.
***
Regardless all the nervousness before the trip, everything went even better than hoped for. Our Bebecito seems to be born to travel; he slept through both flights and was very excited about everything he saw along the way. It was the Mamacita who suffered the most for the long voyage, but even I start to be back to normal today. Arriving to the altitude of Mexico City which is 2300 m above the sea always takes its toll, at least on me. I feel nausea and vertigo for a few days before settling in.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
"Bececito" :) Oli hauska löytää tämä blogi.
Post a Comment