Olen joskus miettinyt, tänään viimeksi, miltä tuntuisi jos äidinkielenä olisi joku valtakieli. Että voisi sen kummempia ajattelematta käyttää äidinkieltään vaikka missä maailmankolkassa ja aina löytyisi joku joka sitä osaisi. Tai että kävisi keskustelua jonkun ulkomaalaisen kanssa, ja se olisi hän joka joutuisi käyttämään vierasta kieltä. Tai vielä kummallisempaa, että tapaisi jonkun maailman toiselta laidalta kotoisin olevan jolla olisi sama äidinkieli!
Kun suomalainen tapaa toisen suomea puhuvan ulkomailla sitä kysyy automaattisesti Leevi and the Leavingsia lainaten: hei sori ootsä Suomesta - ihan kuin olisi joku toinenkin vaihtoehto.
Tai kysyy jos uskaltaa. Jos ei uskalla, kuiskaa vaan señor Lopezille että katso, suomalaisia, ja sen jälkeen yrittää olla välittämättä sen patisteluista mennä juttelemaan. Sitten sitä viettää hetken aikaa miettien että mitä jos eivät olleetkaan turisteja. Asuvat vaikka kulman takana ja ovat maailman mukavimpia ihmisiä. Ja sitä päättää että ensi kerralla....
***
I wonder sometimes, like today, what it would be like to have a world language as mother tongue. What if one could use the mother tongue any place on earth and always find someone who would understand. Or to chat with a foreigner in one's own language. How odd! Or, even more bizarre, to meet someone from another corner of the world who would have the same mother tongue!
When a Finn meets another Finnish-speaking person abroad the conversation always starts: sorry, are you from Finland? As if another option exists. Well, this only happens if the Finn is not shy like this one. This Finn just whispers to señor Lopez, look, Finnish people, and then tries to ignore his suggestions to go to talk to The Finns. Then the moment passes and one can spend the next while wondering what if one would have gone to converse with these compatriots, what if they would have lived around the corner and been the nicest people and... and one decides, once again, next time....
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment