Kevätpäivä - Spring Day

Tänään tunsi että kevät tosiaan on ihan kohta tulossa : ainakin + 15 C auringossa, kadut tulvillaan opiskelijoita vihreissä teepaidoissa kanniskellen olutlaatikoita Pyhän Patrickin kunniaksi. Kaksi asiaa pysäytti tänään päiväkävelyllä. (Kumpikaan ei liity Pyhään Patrickiin eikä opiskelijoihin)

1. Kävin valokuvausliikkeessä aikeenani ostaa kuvia (vai filmiksikö sitä sanotaan) Polaroid-kameraani. Kaupan setä kertoi että on lafka mennyt nurin eikä polaroideja taikka filmejä valmisteta enää. Jo vuosi sitten tapahtui tämä kuulemma. Eihän se tietysti ihme ole näinä digikameroitten aikoina. Mutta onhan vanha kunnon polaroid ihan eri juttu! Nyyh! Onko nykyaika ajanut ohitseni?

2. Sain itseni itse teossa kiinni. Ajelin rattaita tyynenrauhallisesti eikä askel hidastunut lainkaan vaikka silmänurkastani huomasin ovisyvennyksessä liikkumattomana retkottavan äijän. Ei siis sellainen koditon joka on asettunut taloksi makuupusseineen, koirineen ja kamaa pursuvine ostoskärryineen. Tämä veikko näytti siltä että oli pudonnut kesken retken. Askelsin seuraaviin liikennevaloihin vilkuillen samalla taakseni jos vaikka joku muu pysähtyisi tarkistamaan pihiseekö äijässä vielä henki. Tarkkailun tulos: kenenkään käytös ei poikennut omastani. Omatunto soimaten tein u-käännöksen samalla miettien puhuttelisinko herraa ranskaksi vaiko englanniksi. Kielen valinta jäi tekemättä - laitapuolen kulkijassa näkyi jo elon merkkejä saapuessani paikalle eikä apuani näyttänyt kaivattavan. Kaikesta huolimatta en voi olla ajattelematta että olenpa minäkin paatunut kun voin jättää toisen ihmispolon katuojaan, jopa kuolemaan, silmää räpäyttämättä. Kun asiahan ei minulle kuulu. Hyvä mieli tuli siitä että tulin sentään toisiin ajatuksiin ja kävin tsekkaamassa äijän kunnon.
***
Today was a real spring day: at least +15 C in sun, streets full of students wearing green tees, carrying packs of beer in honour of St. Patrick. Two very different things happened during my walk around the block (that have nothing to do with students, spring or St.Patrick) and made me think.

1. I wanted to buy Polaroid pictures (or is it film they call them). The guy in the shop told me that the company went bust already a year ago, and they don't make them anymore. Which is kind of logical taken the digital images' revolution. But thinking that all those millions of functional Polaroid cameras are now garbage because no one provides the film... end of an era. The good old Polaroid is still something else.

2. I caught myself in action. I was happily pushing the stroller down my street and without missing a step I passed a homeless (presumably), motionless, lying on the floor in an entryway. Not like the ones who make a shop entrance their home with their sleeping bags and dogs and shopping carts. This one looked like he had stopped on his tracks and just fallen where he happened to be. I carried on until the next traffic lights, peering over my shoulder checking if any of my fellow pedestrians would go verify if the man was alright. Everybody's actions were no different than mine. Would you really leave another human dying (he could be!) on the street: a little voice in my head made me perform a U-turn. I made it back to the scene, relieved to notice that the sleeping beauty was already reviving from whatever he had taken. Anyhow, the little episode just made me think how heartless one has become. "None of my business" rules.