Home sweet Montreal - Kotona taas

Sorry! My feeble attempts to fill you in about our magical month at the Laguna fell through because our last days in Mexico were insanely busy and filled with unreliable internet connection. Sigh! Well, I took all kinds of notes - interesting or not - but the fact is that nothing much happened. I read, swam, knitted, ate well and Bebecito grew, smiled, laughed and ate well, and Senor Lopez got sick with mosquito bites, ate and drank well and rested. End of story.... or I might return to it on a better moment. With pics of course.

Now we are back in Montreal, and the place has magically transformed from a blizzard to bliss. Spring came early this year, despite the nearly 4 metres of snowfall this year. I felt a slight culture shock when we rode in the taxi from the airport to our abandoned home. No snow, but everything looks so colourless. Tidy, clean, quiet and grey. But it was good to sleep in our own bed, not to be woken up 5 am by the ringing of the garbage truck, or by the guy selling NARANJAS DULCES! with a megaphone. Or the countless dogs in the neighbourhood.

So, the Montrealers don't waste time revealing their winter-gray skin when the sun finally shines. Day or night, the student girls flash their pink (either burned in the sun or pink from the chilly air) legs in so short skirts that could be called belts, and their male counterparts no longer bother with jackets or anything long sleeved - sometimes not even with anything that covers the upper body. The beach volley courts in the park nearby have been duly adopted by enthusiastic players, appropriately for the game if not for the weather, all dressed in bikinis or swimming shorts showing off the trimmed abs. Bitch volley, I say.

Strangely this smooth transfer from Mexican sun to the Montreal summer made me somehow nostalgic. This year I was left without the rush and delirious happiness that I normally get on the first day when the temperature reaches 20, when the trees finally start to turn green and when the air seems to be incredibly thin and light, permeated with the damp perfume of spring. As it was already two months ago that I peeled off my winter woollies and got some colour on my skin as well as sunlight on my mind, I feel oddly normal on these beautiful, almost too warm spring days.
***
Anteeksi! Hyvät aikeeni kirjata kertomus Laguunilta kaikkien luettavaksi ja nähtäväksi jäi viimeisten Meksikon-päivien hirveän kiireen jalkoihin ja huono nettiyhteys lisäsi kapuloita rattaisiin, joten palaan ehkä sivuhuomautuksineni sekä kuvineni ehkä tuonnempana. Totuushan on että tarinat olivat eniten omassa päässäni - paljonhan emme tuona paratiisikuuna tehneet. Minä luin, neuloin, uin ja söin hyvin, Onni nautti olostaan, kasvoi kasvamistaan ja söi hänkin hyvin. Senor Lopez söi ja joi hyvin, kärsi vähän moskiittoallergiasta ja sai Sinuhe egyptiläisen (espanjankielisen version) hyvinkin puoliväliin.

Olemme siis palanneet kotiin Montrealiin. Paikka on taianomaisesti muuttunut valkoisten hankien jääkaupungista auringonpaahteiseksi asfalttiviidakoksi. Likaisia lumikasoja on vielä joillakin varjoisilla kulmilla mutta muuten ei kyllä uskoisi että talven aikana Montreal sai lähes neljä metriä lunta. Taksimatkalla lentokentältä kotiin tunsin melkein kulttuurishokin ensioireet. Kaupungin läpi ajaessamme paikka näytti uskomattoman värittömältä. Harmaa. Siisti. Hiljainen. Kaikkea mitä Mexico City ei missään nimessä ole. Mutta olipa ihana nukkua omassa sängyssä. Ilman että herää kukonlaulun aikaan appelsiini-miehen megafonilla vahvistettuun mainoshuuteluun taikka kulkukoiralauman räksytykseen.

Montrealilaiset eivät keväällä jahkaile, vaan paljastavat estoitta talvenharmaan nahkansa heti kun ensimmäiset auringonsäteet lämmittävät. Opiskelijatytöttöjen keskuudessa tuntuu olevan meneillään kilpailu lyhyimmästä hameesta - joistakin vaatekappaleista on vaikea mennä sanomaan onko kyseessä hame vai vyö. Läheisessä puistossa rantaleijonat ja -leijonattaret ovat jo valloittaneet rantalentis-kentät, palloillen bikineissä ja uimasortseissa niin ettei vatsojen pyykkilaudoista jää mitään arvailujen varaan.

Itse olen yleensä tähän aikaan vuodesta kuin pellolle päässyt vasikka, huumaantunut kevään tuoksusta, lämmöstä ja auringosta etten malta tehdä mitään muuta kuin hengata puistossa. Tänä vuonna, huomaan haikeana, tuo kevään päättömyys tuntuu uupuvan olotilastani. Olen jo keskikesän tuolla puolen, riisuin villahousut jo pari kuukautta sitten ja sain talvenkalpeuden tilalle terveen värin ja aurinkoisen mielen.