Thursday, September 4, 2008

C'est le bonheur!



Sopivan nimen etsiminen omalle lapselle oli yksi niistä asioista joita eniten odotin raskausaikanani, mutta joka myös osoittautui todella haastavaksi. Ei vähiten siksi että täällä Quebecissa lapsi täytyy rekisteröidä jo kuukauden sisällä syntymästä, mutta myös siksi että meidän piti löytää nimi, joka toimisi niin suomeksi, espanjaksi, ranskaksi kuin englanniksikin. Onnihan hänestä tuli, eniten juuri tuon merkityksen vuoksi, mutta myös yksinkertaisen kirjoitusasun ja helpon lausumisen vuoksi. En tiennyt vasta kuin myöhemmin, enkä edes tullut moista ajatelleeksi, että Onnihan onkin tällä hetkellä oikein muotinimi, uusia Onneja näyttää syntyvän kuin sieniä sateella.

No, Onni on Onni enkä usko että maailmassa on toista nimeä joka kuvaisi tuota ihanaa ilopilleriämme paremmin. Hän on aina hyväntuulinen hymypoika, joka saa niin vanhempansa kuin vieraammatkin iloisiksi pelkällä säteilevällä olemuksellaan. Viikonloppuna ollessani Onnin kanssa puiston lastenaltaalla eräs satunnainen täti totesi Onnin innokkaasta polskuttelusta: "C'est le bonheur!" (Tuo on onnea!) Exactament!

Kuvassa muuten ekaluokan kirjoitusharjoituksia. Taisi olla onni mielessä jo silloin....

###
Giving a name to a whole new person was one of the things that I most looked forward to during my pregnancy, but that I found the most difficult at the same time. To name someone means so much - you want it to be everything. To our particular case it proved to be even more difficult, because the chosen name had to work well in at least four different languages, Finnish, Spanbish, French and English. Short, sweet, no special characters, please. And with a nice meaning. So we gave bebecito a traditional Finnish name, Onni, which means happiness. Easy to spell, pronounced more or less identically in all languages.

And our little happy face really has lived up to the name!
Just last week I was at the kiddie pool with bebecito, who totally enjoyed the experience and wasn't shy to show it, when another parent passed by and simply commented: "C'est le bonheur!" (tha's happiness!) Exactament! I couldn't but agree.

In the picture: my writing excercises from 1981. I think Onni has been in my mind ever since...

Monday, September 1, 2008

- accomplished, almost - melkein suoritettu

Looks like we all had a bad day on Wednesday: bebecito, myself and the daycare lady.
Friday went a lot better. Bebecito had a nap at the daycare, Daycare Lady was happy and Mama proud of her little one. And we could all go and have a great long labour day weekend which will end tomorrow to a big time reality check when I find myself back behind my desk.

I ended up using none of the miracle methods I read about from those self-help books, to help my baby nap alone.
The books generally write that "some parents have their baby sleep with them in the same room, but those are some weird creepy hippies and anyone who wishes to be a normal parent should never ever do that! If your child not independent enough to sleep in his own room now, then he probably never will be! Just leave the kid in his room and close the door. Ignore the cries because it only means that the sly bastard is just manipulating you and you should never ever respond, because it will become a bad habit."

Now, I'd rather leave out the discussion of which is better way to raise your children, because I feel that it depends too much on each parent, child and circumstances. For this situation, it looks like we were able to take the right direction with a little help of much needed routines in the daily life of the Lopez family and a blanket, panda-toy and a pacifier. (Don't you just hate the word pacifier!? I detest to use it, because it sounds more like an action-hero movie than something to do with babies.)

###
Meillä kaikilla taisi olla huono päivä viime viikolla, Onnilla, itselläni sekä Kerhon Tädillä.
Perjantaina kaikki meni jo paremmin, eikä enää ollut puhetta päivähoidosta erottamisesta. Onni jopa nukkui päiväunet, Kerhon Täti oli iloinen, Äiti pojastaan ylpeä. Siispä saimme ansiosta nauttia pitkästä Labour Day -viikonlopusta ennen lopullista paluuta todellisuuteen, eli huomista töihinpaluuta.

Kaikesta huolimatta en käyttänytkään asiantuntijaoppaita Onnin unikoulimiseen. Lueskelin pätkiä sieltä täältä noista kaikkitietävistä opuksista, ja paha mielihän niistä vain tuli. Tyypilliseen amerikkalaiseen tapaan niissä suomitaan vanhemmat jotka, herranjestas! antavat vielä vuosikkaan lapsensa nukkua vanhempien huoneessa. Eihän sellainen ihmisenalku voi koskaan itsenäistyä. Omaan huoneeseen vaan laitokselta suoraan ja ovi kiinni! Jos sieltä jotain vikinää kuuluukin, niin älä vain avaa ovea ja ota lasta syliisi, sillä itku on vain silmänlumetta ja viekaan kakaran yritys manipuloida vanhempiaan ja siitä seuraa vain eliniän kestävä huono tapa. Hyi hyi hyi!

No, enpä tässä ala sen enempää keskustella kasvatusperiaatteista, koska mielestäni se riippuu todella paljon sekä vanhemmista, lapsesta että kustakin tilanteesta. Tähän tilanteeseen tuntui auttavan paljon kaivatut rutiinit joita Lopezin perheessä on peräänkuulutettu jo pidemmän aikaa, sekä klassiset tutti, peippa ja nalle.